MINUN KOTINI

Meillä on koti. Sellainen, joka tuntuu meidänlaiselta. Koko puolivuotisen ajan etsimme kuumeisesti omalta tuntuvaa kotia. Aiempi koti oli kompakti, pari vuotta vanha kolmio, joka oli alunperinkin väliaikaiseksi ajateltu. Niinpä en juurtunut sinne, koti ei tuntunut kodilta eikä sydän sykkinyt siellä niin kuin tiedän sen voivan sykkiä.

Tämä koti sen sijaan tuntuu sielussa asti. Talo on yli satavuotias, sijaitsee ihanalla alueella aivan keskustan helmassa mutta kuitenkin omassa rauhassaan Vanajaveden ja kaupunginpuiston vieressä. Pidän täällä siitä, miten rosoiset ikkunalasit siivilöivät valon seinälle. Se saa valon kuplimaan ja leikkimään. Ja minähän pidän valon leikeistä. Tässä kodissa tunnen ja koen. Meillä on sama kieli.

Tässä kodissa tunnen ja koen

Tämä koti on samaan aikaan mahtava ja vaatimaton. Se ei pyytele anteeksi sitä, että sen ikkunoista vetää. Se kompensoi puutteitaan kolmen ja puolen metrin huonekorkeudellaan, alkuperäisillä lattialankuillaan ja ihanilla ikkunoillaan. Minäkin uskallan olla täällä kotonani, ihan kaikkineen päivineen.

Minäkin uskallan olla täällä kotonani, ihan kaikkineen päivineen

You may also like

2 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *